Tampere skeittarin silmin Osa 2: Katurullalautailu tarvitsee tilaa

Tampereen Rullalautailijat ry edistää rullalautailua ja skeittikulttuuria Tampereella ja Pirkanmaalla. Yhdistys vaikuttaa kaupungin skeittiolosuhteiden kehittämiseen ja tuo esiin katu- ja arkisessa ympäristössä tapahtuvan skeittauksen merkitystä.

Kaupungin tuki näkyy, mutta kehitettävää on edelleen

Ongelma Tampereen skeittimonipuolisuudessa ei liene täysin kaupungin tuen puutteesta, vaan Tampereen kaupunki on selvästi toiminnallansa osoittanut kasvavaa kiinnostusta skeittikulttuurin ylläpitämiseen sekä tukemiseen.

Tampereen rullalautailua edistävät saavutukset kuten mm. Sammon keskuslukiossa sijaitseva Suomen ensimmäinen skeittilinja, ja aktiivinen yhteistyö rullalautailuyhdistyksien kanssa ovat ylpeydenaiheita ja toimivat hyvinä esimerkkeinä sekä muille kaupungeille että maille.

Katurullalautailu kasvaa, mutta tiloja on vähän

Tampereen tämänhetkinen rullalautaileminen jakautuu pääasiassa kahteen pienempään ryhmään.

  1. Katurullalautailu hyödyntää suurimmaksi osaksi suhteellisen tasaisella maalla olevia obstaakkeleita.
  2. Transitiorullalautailu on rullalautailun muoto, jossa lautailija hyödyntää ensisijaisesti kaaria temppujen tekemisessä.

Viimeisen kymmenen vuoden sisällä kehitys on ollut yksipuolisempaa, painottuen transitiorullalautailun suosioon, ja katurullalautailun mahdollisuudet ovat jääneet suurimmaksi osaksi sivuun.

Tulevaisuuden kannalta tilanne on ongelmallinen, sillä katurullalautailu on Tampereen nuorten keskuudessa nopeiten kasvava rullalautailun muoto.

Kaupunki tarvitsee lisää katurullalautailuun sopivia paikkoja

Tampereella on tähän mennessä virallisesti vain kolme kaupungin tukemaa katurullalautailuun suunnattua puistoa:

  • Vanhan kirjastotalon skeittialue,
  • väliaikainen Tesoman jäähallin vieressä sijaitseva skeittiparkki, ja
  • Nekalan peruskoulun etupihalla sijaitseva skeittialue.

Koulujen pihat hyötykäyttöön

Rullalautailun aktiivisuus on noussut huomattavasti muillakin alueilla kuin vain keskustassa. Kasvavien sekä jo nykyisellään isojen yhteisöjen sisällä, kuten Kaleva, Pispala, Tammela, Hervanta, sekä monilla muilla alueilla tarvittaisiin rullalautailun harrastamista tukevaa aluesuunnittelua.

Luovan kaupunkisuunnittelun avulla lähiöihin sekä käyttämättömiin vapaisiin tiloihin voisi suunnitella rullalautailemiseen sopivia obstaakkeleita.


Tämä informatiivinen artikkeli pohjautuu kesäkuussa 2022 Tampereen skeittiyhteisön parissa toteutetun kyselyn tuloksiin. Jaoimme kyselykaavakkeita skeittipuistoilla ympäri Tamperetta mukaan lukien Iso-Vilunen, Nekalan peruskoulun rullalautailualue, Eteläpuiston kesärannan miniramppi, Vanhan kirjastotalon rullalautailualue sekä Saukonpuiston suljetun koulun sisäpiha (D.I.Y).

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *